Eilen illala mieleeni putkahti tämä asia ja tuli tarve jakaa se täällä.

Itsellä siihen viralliseen iän puolesta 'aikuisuuteen' on matkaa vielä noin neljä vuotta, mutta sekin menee varmasti aika nopeesti. Mielestäni olen nyt jo liian vanha, vaikken oikeasti vanha olekkaan. Olisi niin ihanaa olla vielä pieni, ehkä kolme tai neljä ja olla niin tietämätön tämän maailman pahuudesta. Joka tapauksessa, kun tässä pikkuhiljaa varttuu luonnollisesti, niin alkaa miettimään enemmän ja enemmän mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Varsinkin tässä seuraavat kolme-neljä vuotta ovat valintojen kannalta hirvittävän tärkeitä. En mä halua aikuistua vielä pitkään aikaan. Kaikki se vastuun ottaminen, seurauksien harkitseminen ja tulevaisuuden suunnitteleminen pistää pelkäämään aikuisuutta. Tuntuu että aika loppuu kesken, ettei oikein saa otetta mistään ja kaikki lipuu vain ohitse.

Ja ne valinnat, mitkä kokoajan käy suuremmiksi. Enää kun ei oo kyse vain siitä haluaako mansikka vai suklaa jäätelöä, niillä valinnoilla harvemmin on merkitystä tulevaisuudessa, mutta kaikki on niin suurempaa. Pitää päättää mihin hakee peruskoulun jälkeen, mille alalle haluaisi, mitä työtä tekemään? Itselläni on kaikki aina välillä niin selvänä, mutta sitten taas toisinaan tekee mieleni niin kaikkea mahdollista. Mieli kerkeää muuttua niin monta kertaa tässä kahden vuoden sisällä, että saa nähdä mitä tuleman sitten pitää.

Mutta, onhan tässä hyvätkin puolensa, tietenkin! Ainakin meillä on mahdollisuus valita itse ja paljon valinnan varaa ainakin opintojen suhteen. Ja tottakai se vastuu ja kaikki kasvattaa ihmisenä kaikkia. Ehkä tämäkin ahdistus ja pelko katoaa iän myötä, vaikka kaipuu aina olisikin lapsuuteen!

Aurinkoista loppukesää!

Talvella suunnittelin usen tulevaa kesää, siis tätä tämän hetkistä aikaa. Edellisessä kirjotuksessanikin ylistin kuinka mukava siitä olisi tiedossa. Nyt, kun oikein alkaa miettimään, on kesäloma puolessa välissä, pian alkaa jo koulutkin, niin tuntuu, ettei mikään olekkaan mennyt niinkuin suunnitteli! Tällä hetkellä on jalkapallostakin tauko, mutta pian sekin jatkuu, tulee aikatauluja, stressiä.

Suunnittelin silloin, että aina iltaisin, kun olisi valoisan ja hämärän raja-aika, saisi hillua kavereiden kanssa myöhään ulkona, tuntea itsensä vapaaksi. Näin ei ole käynyt kertaakaan, tai no ehkä kahdesti, mutta silloinkin on kyse ollut vain yhden kaverin kanssa viettämästäni ajasta ja silloinkaan en ole sisäistänyt tuota tunnetta. Tätä kesää ei ole vielä menetetty, joten voin vielä korjata asian.

Toisaalta: Odotan jo koulun alkua, sillä kaikkea uutta on luvassa. Valinnais aineet alkavat ja näkee miten uusilla seiskolla lähtee koulu rullaamaan uudessa paikassa, kuinka he taas luulevat olevansa jotain mitä eivät ole, aivan kuten mekin viime vuonna. Niin se vain aina menee. Sitä luulee itsestään liikoja. No viime vuosi meni kyllä nopeasti, liiankin sanoisinko. Oikeastaan pitäisi olla vielä toinenkin vuosi seiskalla, että muistaisi olleensa siellä. Hullua, eikö?!

Ja tiedätkö, kirjoittaminen on minulle terapiaa. En usko olevani ainoa, mutta aivan samalla tavalla kuin joillekkin siivoaminen, laulujen tekeminen tai ruuan laitto käy terapiasta. Minä pidän paljon kirjoittamisesta. Ei vain tunnu aina riittävän aikaa tähän. Nyt ajattelin korjata asian, josta harmittelin tässä kirjotuksessa: lähden illaksi ulos kavereiden kanssa!

See you later, alligator!

Mietin tässä vaan päivän mittaa päivän mittaan, kuinka lyhyt se on ja toisaalta niin pitkä. Niinkuin elämä, nytkin, neljätoistavuotiaana se ei oikeastaan tunnu miltään, ei se erikoisemmalta tai makeammalta kuin eilen. Ei yhtään. Vaikka ei tässä mitään vikaa ole. Mukavaahan tämä on, elämää siinä missä kaikki muukin. Vanheneminen ei vain aina ole se ihanin juttu. Pienenä sitä ei tiennyt tämän maailman pahuudesta vielä mitää, mutta nykyään se vie jalat alta jo ensi askeleilla. 2000-luvun lapset, siis he korkeintaan 9-vuotiaat, ovat nyt jo aivan kiinni televisiossa, tietokoneessa ja puhelinkin pitäisi jo olla kuusivuotiaana! Järjettömäksi alkaa mennä.

Mutta, sitten ehkä voisin kertoa itsestäni. Olen musikaalinen ja urheilullinen tytönhupakko. Intohimoihini kuuluvat myös kirjoittaminen ja valokuvaus. Harrastan jalkapallo, pianon soittoa, laulan kuorossa ja valokuvaaan vapaa-ajallani. Silloin tällöin kirjoitan tarinoita tai useimmiten runoja. Pidän kovasti myös lukemisesta. Syksyllä ajattelin aloittaa huilun soittamisen ja tanssin. Nyt on mukava kesä tiedossa, eikun sitä odotellessa!

Muistakaa, asiat, joista kirjoitan ovat OMIA mielipiteitäni, niiden kanssa saa ja tuleekin olla erimieltä, jos asia sikseen tulee!

Illan jatkot.