Eilen illala mieleeni putkahti tämä asia ja tuli tarve jakaa se täällä.

Itsellä siihen viralliseen iän puolesta 'aikuisuuteen' on matkaa vielä noin neljä vuotta, mutta sekin menee varmasti aika nopeesti. Mielestäni olen nyt jo liian vanha, vaikken oikeasti vanha olekkaan. Olisi niin ihanaa olla vielä pieni, ehkä kolme tai neljä ja olla niin tietämätön tämän maailman pahuudesta. Joka tapauksessa, kun tässä pikkuhiljaa varttuu luonnollisesti, niin alkaa miettimään enemmän ja enemmän mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Varsinkin tässä seuraavat kolme-neljä vuotta ovat valintojen kannalta hirvittävän tärkeitä. En mä halua aikuistua vielä pitkään aikaan. Kaikki se vastuun ottaminen, seurauksien harkitseminen ja tulevaisuuden suunnitteleminen pistää pelkäämään aikuisuutta. Tuntuu että aika loppuu kesken, ettei oikein saa otetta mistään ja kaikki lipuu vain ohitse.

Ja ne valinnat, mitkä kokoajan käy suuremmiksi. Enää kun ei oo kyse vain siitä haluaako mansikka vai suklaa jäätelöä, niillä valinnoilla harvemmin on merkitystä tulevaisuudessa, mutta kaikki on niin suurempaa. Pitää päättää mihin hakee peruskoulun jälkeen, mille alalle haluaisi, mitä työtä tekemään? Itselläni on kaikki aina välillä niin selvänä, mutta sitten taas toisinaan tekee mieleni niin kaikkea mahdollista. Mieli kerkeää muuttua niin monta kertaa tässä kahden vuoden sisällä, että saa nähdä mitä tuleman sitten pitää.

Mutta, onhan tässä hyvätkin puolensa, tietenkin! Ainakin meillä on mahdollisuus valita itse ja paljon valinnan varaa ainakin opintojen suhteen. Ja tottakai se vastuu ja kaikki kasvattaa ihmisenä kaikkia. Ehkä tämäkin ahdistus ja pelko katoaa iän myötä, vaikka kaipuu aina olisikin lapsuuteen!

Aurinkoista loppukesää!